”Olen menettänyt elämäni parhaat vuodet” – Loputon etätyöskentely ajoi ongelmiin ihmisryhmän, jonka kiusallisista kokemuksista puhutaan yllättävän vähän
Lähihoitaja Sanna Väätäinen valitsi mieluummin palkattoman vapaan kuin koronarokotteen – ”Olen täysin tulottomana kotona”
He joivat kuin sienet – Taiteilijat ja opiskelijat viettivät kaoottista 90-lukua kapakassa, jollaisesta nykypäivänä voi vain uneksia
Rokottamattomista noin 13,3 prosenttia on saanut korona­tartunnan – STM ja THL kertovat korona­tilanteesta, suora lähetys käynnissä
Saija meni mukaan eronneiden ryhmään ja tajusi, mihin hänen 20 vuotta kestänyt avioliittonsa oikeasti kaatui – Mutta olisiko eron voinut välttää?
Donald Trumpin potaskabisnes: Tällainen on satoja miljoonia tahkova Trump Organization.
Suuri rahtilaiva ajoi karille saaren edustalla Saksassa
Nokian tulos panee kysymään, oliko Suomen historian suurin yrityskauppa sittenkin erehdys
Maailman paras hiihtäjä alkaa nauraa, kun häneltä kysyy, miksi Norja voittaa ja Suomi ei
Vyöruusu on kivulias tauti, jonka riskiryhmään kuuluvat lähes kaikki suomalaiset aikuiset – Näin sairastumista voi ehkäistä
Sopiva nukkumaanmenoaika säästää sydäntä – ”Riskialttein aika oli puolenyön jälkeen”
Tuore raportti uskoo Yhdysvaltojen viranomaisia piinaavan Havannan syndrooman johtuvan sähkömagneettisesta energiasta
Tehyn puheenjohtajaa roimittiin HS:n artikkelissa julkaistusta kuvasta, jossa näkyi kallis lamppu – Nyt hän vastaa kritiikkiin satiirisella Instagram-tilillään Milla ja lamppu
Toni Nieminen voitti kaiken, mutta pahat talousvaikeudet ajoivat hänet hautomaan itsemurhaa – ”Yhtäkkiä tajuan, että minulla on siinä ne lapset”
Näyttävä lintu kaarteli Kruunun­haan kaduilla keskellä päivää: ”Se oli ihan mieletön”
Ylen kannatusmittaus: Kokoomus jatkaa kärjessä, perussuomalaisten suosio romahti
Helsingissä myydään taloa, jossa ei saa asua ja jota ei saa purkaa – 300 000 euron lähtöhinta romahti
Tee tuttuun kreikkalaiseen salaattiin nämä muutokset, ja saat siitä vatsan täyttävän talvisalaatin
Nokia arvioi kannattavuutensa paranevan edelleen pitkän ajan kuluessa – ”Vuosi 2021 oli meille erittäin hyvä”
Turkulaisesta ”suvakkimerimiehestä” tuli valtava someilmiö – ”Minunlaisiani alkaa merilläkin olemaan”
Taleban sitoi veljen käsistä kattoon ja ruoski, kunnes tämä oksensi verta – Najia meni naimisiin suojellakseen itseään ja perhettään, mutta tulevaisuus Afganistanissa näyttää synkältä
Lumilautailija kaatui pahasti ja makasi rinteessä lähes 20 minuuttia – HS seuraa Pekingin kisapäivää hetki hetkeltä
Teemu Virtanen lykkii tasa­työnnöillä hurjan haamurajan kimppuun – säätiedot piinaavat ultrahiihtäjää
Vaikka kuoressa lukisikin Helsinki, Lavrovin katkerassa kirjeessä on väärä osoite
Tuore raportti: Venäjän käsitys ”hyvästä naapurista” on muuttunut – Yksi seuraus siitä on Suomen ja Ruotsin saama kirje, sanoo tutkija
Mihin Venäjä pyrkii kirjeillään? Käynnissä on ”hermosota”, jossa Venäjän arvaamattomuus asettaa sen ylilyöntiasemaan, sanoo tutkija
Rajoitus­kriitikot aikovat tukkia Helsingin keskustan rekoilla – Sisä­piirissä syntynyt riitaa
Kokit kertovat, mitä he syövät kiireessä – Näin ammattilainen ratkaisee arjen ruokahärdellin
Spider-Man: No Way Home teki jotain odottamatonta: Mieleltään sairaiden osa supersankarielokuvissa ei ole enää vain sankarin nyrkkeilysäkki
Miten vapaasti nyt uskaltaa treenata, käydä elokuvissa ja saunoa muiden kanssa? Ylilääkäri ja psykiatri kertovat näkemyksensä
Saako auton päälle kertynyttä lumikasaa sulatella kaupan hallissa, jos ei jaksa tehdä lumitöitä? Kolme kauppa­keskusta kommentoi
Nordea takoi vuoden lopussa lähes 1,3 miljardin euron voitot: Pankki myönsi ennätysmäärän asunto­lainoja, yhtiön hallitus esittää osinkoihin suurkorotusta
Järjestelyt pettivät Pekingin lentokentällä, Leijonien kyydityksestä muodostui farssi
Ruotsi aloittaa koronarajoitusten purun ensi viikolla
Hus torjuu pahinta työvoimapulaa kymmenellä miljoonalla palkankorotuksiin: esimerkiksi kätilöille lisärahaa
Neljää miestä epäillään The Wire -sarjan tähden Michael K. Williamsin kuolemasta
VR:n ensimmäinen uusi diesel­veturi saapui Suomeen: ”Harkitsimme myös akku-, vety- ja kaasu­teknologioita”
Onko tässä Suomen överein Airbnb-kämppä? Japanissa asuvan pariskunnan eläkelinna sisältää muun muassa hulppean allasosaston
Urheiluvaikuttaja Kalevi ”Kallu” Tuominen kaipasi urheiluun lisää huumoria – hänen legendaarisin tokaisunsa elää edelleen
Uskoin nuorena mitä älyttömimpiin asioihin – Nyt niiden muisteleminen naurattaa, mutta tarinassa piilee myös tärkeä opetus
Iina Kuustonen treenasi kehonsa bikini fitness -kuntoon: ”Tämä on erikoinen maailma”
Helsingissä ei uskota rokottamattomuuden koskevan suurta joukkoa hoitajista – ”Kapinaa ei ole korviini kuulunut”
Moni Suomen suuryritys on hylännyt Venäjän, ja nyt lähtökuopissa on myös YIT – ”Epävarma tilanne on myrkkyä bisnekselle”
Leena Luostarisen näyttelyssä maalausten valtava koko ja vivahteikkuus pysäyttävät, mutta ripustus on suorastaan älytön – ja hinnat päätähuimaavia
Tämä viini on täysosuma sinihomejuuston tai suklaaherkkujen seuraan, ja pieni lasillinen riittää
Venäjä lavastaa itseään uhriksi
Annika löysi aikuisena läheisen ystävän, mutta yhtäkkiä tämä katosi – Osa ystävyys­suhteista päättyy hiljaisuuteen, ja usein taustalla on syy, jota moni ei tule ajatelleeksi
Jos kahvista tulee pulaa, tehdään sitä laboratoriossa – keinokahvia kehitetään Espoossa
Kun seuraava pandemia tulee, olemme valmiita toistamaan vanhat virheemme
Hallitus myönsi korona­passin olevan nyt tarpeeton – silti passi on yhä käytössä ja rajoittaa rokottamattomien oikeuksia
Hoitajien nykyisten palkkojen suuruudesta syntyi julkinen kiista
Vanhankaupungin­kosken padon purkuhanke on eettisesti epäilyttävällä pohjalla
Taas meidän helsinkiläisten historiaa tuhotaan
Miksi rajoituksia puretaan, vaikka korona­kuolemia kirjataan yhä kymmeniä viikossa?
SRV teki loppuvuonna 11,5 miljoonaa tappiota – ”Tuloksemme oli pettymys etenkin Tampereen Areena -hankkeen takia”
Taistolaiset harjoittivat häikäilemätöntä mielipideterroria
Venäjän sotaharjoitukset Valko-Venäjällä ovat myös meidän asiamme
Taimen voitti äänestyksen, mutta patoa ei ole vielä purettu
Näyttelijä Whoopi Goldberg väitti keskusteluohjelmassa, ettei holokaustissa ollut kyse rodusta – hyllytettiin pariksi viikoksi
Markku Kuisma syttyi hitaasti historialle mutta on vauhtiin päästyään pannut uusiksi taloushistorian tutkimuksen
Matkaryntäys ruuhkautti passijonot – Ylitarkastaja vinkkaa miten uuden passin voi yrittää hankkia vaikka ajanvarauskalenteri on tukossa
Helsinki uudisti terassi­politiikkaansa: Jatkossa ”mini­terasseja” saa pystyttää ilman erillistä sopimusta
Tanskalaisyhtiö tulee Suomeen levittääkseen kotimaista elokuvaa – ”Suomalaisen elokuvan taso on noussut”
Pisin todennettu salama oli 768 kilometriä – toisen salaman kesto myös ennätyksellinen, yli 17 sekuntia
Tapahtuma-alat kokoontuvat Senaatintorille, vaikka rajoitukset ovat juuri poistumassa – tästä torstain mielenosoituksessa on kyse
Tutkimus: Valtamerien harvinaisen korkeat lämpötilat yleistyneet, tutkijoiden mukaan tilanteesta ei ole paluuta
Jasper Pääkkönen riemastui Helsingin patopäätöksestä ja povaa jo kansainvälistä suosiota: "Todella poikkeuksellista"
Kuusisaaren taidekoti on kuin korurasia, jossa katsottavaa riittää taideteosten lisäksi antiikkihuonekaluissa ja itämaisissa matoissa
Miska arvosteli filmin
Konecranesin ja Cargotecin fuusio vastatuulessa: Yhtiöt varoittavat kilpailuviran­omaiskäsittelyn moni­mutkaistuneen
Kulttuuri- ja tapahtuma-alat osoittavat mieltään tänään Senaatintorilla – HS näyttää tapahtuman kello 11.45 alkaen
Metflex on uusi ruokavaliotrendi, joka pyrkii yhdistämään hiilihydraatit ja ketoilun – Asiantuntijoiden mukaan ainakin diabeetikoiden on syytä olla varovaisia
USA lähettää noin 2 000 sotilasta Eurooppaan entisten lisäksi – Venäläispoliitikon mielestä kyseessä on ”tuhoisa askel”
Hallitus linjasi rajoitusten purusta: Ravintolat auki puoleen yöhön 14.2. alkaen, alueita suositellaan luopumaan kokoontumis­rajoituksista, koronapassi toistaiseksi pois käytöstä
Lumenauraajat, olkaa varovaisia liikenteessä
Suureen suosioon noussut Kuusisaaren taideparatiisi Villa Gyllenberg avautui ison peruskorjauksen ja laajennuksen jälkeen
Luke: Maatilojen varastoissa on ruoka­perunaa jäljellä enää kolmeksi kuukaudeksi
Maila Nikula 1915–2022
Roger Federerin tennisuran kohtalo selvinnee keväällä: ”En ole saanut vielä juosta ja rasittaa itseäni”
Ansiokas kotimainen dokumentti pohtii eläinkokeiden etiikkaa – ”En sitä koskaan loppuun asti hyväksynyt”, sanoo apinakokeita tehnyt lääkäri
”Hyvänen aika” – Lähiö­ostarin asiakas yllättyy kuullessaan, että vantaalaisten ”rotiskona” pitämä rakennus on arkkitehtoninen helmi
Boris Johnson puhelimessa Putinille: Hyökkäys Ukrainaan olisi ”traaginen virhe­arvio” – Keskustelua edelsi Venäjän tiedottajien pilkka britti­poliitikkojen ”hämmennyksestä” ja ”tyhmyydestä”
Verkkomainostajien tietosuoja­ponnahdus­ikkunat luokiteltiin laittomiksi
THL: Sairaala­hoidossa on nyt 655 korona­potilasta, joista 37 on teho­hoidossa – HS:n päivittyvät grafiikat kertovat viimeiset tiedot korona­virus­tilanteesta
Keskon ennätysputki jatkuu: teki myös viime vuonna historiansa parhaan tuloksen
Suomalaismies sai Britanniassa yli 2 600 euron sakot rasistisesta häirinnästä
Dna:lle 100 000 euron uhka­sakko asiakkaille liian vaikeasta sopimuksen määrä­aikaisuuden tarkastus­palvelusta – Yhtiö vetoaa tietosuojaan
Herkkävireinen dokumentti osoittaa basistien itseironian tajun sekä rakkauden lajiinsa
Alvar Aallon suunnittelema harvinainen rakennus avataan pian uudestaan yleisölle – 1969 valmistunut talo on kuriositeetti arkkitehdin ansioluettelossa
1960-luvun suuriin filmitähtiin kuulunut italialainen näyttelijä Monica Vitti on kuollut
Missä kunnassa sijaitsee Ruotsin suurin hiihtokeskus? – Tässä Uutisgurussa hiihdetään, soudetaan ja äänestetään
Oppivelvollisuuslain ”korjaussarja” rajaisi Suomeen opiskelemaan tulevat alaikäiset lain ulkopuolelle
Jos hengitys haisee, taustalla voi olla yllättävä vaiva – Nämä sairaudet voivat paljastua kurkistamalla suuhun
Washingtonin NFL-joukkue sai viimein uuden nimen – vanha nimi oli poistettu käytöstä rasististen merkitysten takia
Ukrainan parlamentin ulkoasiain­valiokunnan puheen­johtaja vaatii länneltä tiukempia pakotteita Venäjää vastaan ja ehdottaa ”mini-Natoa”
Myrskyn silmässä oleva Spotify ilmoitti tuloksensa jääneen pakkaselle ja antoi heikkoja ennusteita
Presidentti Niinistö: ”Sodan uhka kasvaa, Venäjä haastaa Euroopan turvallisuuden perusteita” – presidentti alleviivasi tilanteen koskettavan myös Suomea, tutkija arvioi puhetta
Tässä on Pekingin olympialaisten koko ohjelma ja Suomen kisajoukkue
Koneen liikevaihto Kiinassa notkahtaa tänä vuonna – yhtiön hallitus esittää ylimääräistä osinkoa